Alumni 2009 -tapahtuma
 |
|
Vuosikurssin 1966 jäseniä ryhmittyi yhteiskuvaan. |
Turun kauppakorkeakoulun luentosali 17 oli revetä liitoksistaan, kun ennätysmäärä alumneja tuli 10. kerran järjestettyyn Alumni-tapahtumaan.
Oleellinen osa Alumnitapahtumaa ovat vuosikurssitapaamiset. Tällä kertaa vuoden 1979 vuosikurssi juhlisti 30 vuotta sitten alkanutta opiskeluaan yli 70 hengen voimin.
Vuosikurssin 1966 jäsenet ovat tavanneet toisiaan usein: viiden vuoden välein laskien sekä opiskelujen aloittamisesta että niiden päättymisestä.
– On hauska tavata entisiä opiskelukavereita ja mielenkiintoista seurata heidän kehityskaartaan, minne urat ovat heitä vieneet. Nyt olemme palaamassa rauhallisempiin asemiin, vuosikurssin 1966 Jarmo Joulimo pohti vuosikurssitapaamisten antia.
Alumni-yhdistyksen puheenjohtaja Lasse Kurkilahti kehui tapahtuman korkeatasoista ohjelmaa.
– Täällä on todella hyvät esitykset, tällaisesta ohjelmasta saisi muualla maksaa useita satoja euroja. Tänään saimme erinomaisen oppitunnun kansainvälisestä brändinrakentamisesta. Koko tapahtuma on vielä erinomaisesti organisoitukin, Kurkilahti hehkutti.
 |
| Vuoden alumni Osmo Rauhala |
Vuoden alumniksi Osmo Rauhala
Tänä vuonna vuoden alumniksi valittiin taiteilija Osmo Rauhala. Hän aloitti opiskelunsa Turun kauppakorkeakoulussa vuonna 1976 ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi 1987. Rauhala totesi, että hänen vuosikurssiltaan on tainnut tulla enemmän taiteilijoita kuin yritysjohtajia, ja pohti syytä siihen seuraavasti:
– Täällä Turussa on eräänlaista luovaa väljyyttä. Olen ehdottanutkin, että tänne Turun kauppakorkeakouluun perustettaisiin luovan talouden erikoisohjelma.
Alumnien kansainväliset toimintaympäristöt
Tapahtuman aikana Turun kauppakorkeakoulun alumnit pitivät useita mielenkiintoisia puheenvuoroja. Tero Vähäkylä kertoi Iittala Groupin kansainvälisestä brändinrakentamisesta.
– Viestintäkanavien määrä on kasvanut rajusti ja tavaraa on tarjolla paljon. Joillakin toimijoilla koko myymäläkonsepti on brändi, kuten Ikealla. Myös myymälän merkitys mediana on kasvussa, sillä 74 prosenttia ostopäätöksistä tehdään myymälässä, Vähäkylä listasi haasteita.
 |
| Marjo Risku |
Iittalan strategisena ratkaisuna oli muuttua teollisesta toimijasta vähittäiskauppiaaksi. Se vaatii erilaisten toimintaympäristöjen tunnistamista niin kotimarkkinoilla kuin kansainvälisestikin. Lisäksi se on merkinnyt siirtymistä tarvelähtöisestä myymisestä ja ostamisesta enemmän heräteostokset.
Securitas Direct Oy:n toimitusjohtaja Marjo Risku kertoi, millaista on olla naisjohtajana miesvaltaiseksi koetulla alalla.
– Tulin taloon ulkopuolelta, ja naisjohtaja oli osalle hyvin vieras ajatus. Haasteena johtajuudessa on ollut eri maissa toimivien yksikköjen toiminnan ja palvelun yhtenäistäminen, sillä ne ovat toimineet hyvin itsenäisesti.
Riskua on viehättänyt kasvavan alan kansainvälisyys ja ruotsalaisten mutkattomuus.
Liitelyä yläilmoissa
Turun kauppakorkeakoulun tietojärjestelmätieteen jatko-opiskelija Mikko Hallanoro
ehtii tutkimustyön ohessa harrastaa määrätietoisesti laskuvarjourheilua. Hän löytää harrastuksestaan oppeja myös liike-elämään.
 |
| Mikko Hallanoro |
– Molemmat vaativat äärimmäistä riskienhallintaa ja keskittymistä tiettyyn tehtävään. Ennalta harjoittelu on erityisen tärkeää, hän kiteytti.
Päivän aikana kuultiin lisäksi kansanedustaja Anne-Mari Virolaisen puheenvuoro, voiko poliitikko olla brändi ja Stockmannin varatoimitusjohtaja Maisa Romanaisen katsaus Stockmannin kansainvälistymiseen.
Alumni-yhdistys jakoi tapahtumassa myös stipendin, joka on tarkoitettu opinnoissaan menestyneelle opiskelijalle. Tänä vuonna stipendin sai kaksi henkilöä: Heini Juurinen, joka opiskeli Porin yksikössä pääaineenaan laskentatoimi ja Tiina Pöyliö, joka opiskeli Turussa pääaineenaan markkinointi. Molemmat valmistuivat erinomaisin arvosanoin alle neljässä vuodessa.
Tapahtumassa kukitettiin lisäksi kaksi, Turun kauppakorkeakoulun alumniyhdistyksessä aktiivisesti sen perustamisesta lähtien toiminutta jäsentä: Terttu Isohanni ja Mikko Karlson.
Teksti: Tuija Alihaanperä • Kuvat: Mika Okko