Niina Ahokas tähtää maisteriksi neljässä vuodessa
Viittä vaille valmis työelämään
 |
|
Haastattelun jälkeen Niina kertoi tulleensa valituksi tammikuusta alkaen KPMG:lle avustaviin tilintarkastustehtäviin. Ensimmäinen etappi työuralla on saavutettu. |
Niina Ahokkaalle oli jo lukiossa selvää, että hän haluaa opiskelijaksi Turun kauppakorkeakouluun. Opiskelupaikka irtosi toisella yrittämällä, minkä jälkeen kova motivaatio on tahdittanut opintoja siihen malliin, että lopputyö on valmistumassa ensi keväänä. Laskentatoimessa graduntekijöitä ei jätetä yksin, joten Niina uskoo tavoitteensa toteutuvan.
Aloittaessani opinnot vuonna 2003 en ihan tarkkaan tiennyt, mitä tuleman pitää ja onko ala varmasti oikea, vaikka tänne nimenomaan halusinkin. Opintojen edetessä päätös on onneksi tuntunut koko ajan oikeammalta, kertoo Niina Ahokas, joka gradun tekemisen ohella työskentelee tutkimusapulaisena Turun kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitoksella.
Opiskelua kohtaan koetut odotukset ovat Niinan mukaan osittain jopa ylittyneet. Erityisen myönteisesti Niina kertoo yllättyneensä siitä, että useista eri oppiaineista voi vapaasti valita itseään kiinnostavan kokonaisuuden.
– Olen räätälöinyt itselleni melko erikoisen paketin, mutta nyt graduvaiheessa koen opiskelleeni oikeita asioita. Tässä vaiheessa huomaa hallitsevansa kohtuullisen hyvin kokonaisuuksia ja alkaa tuntea itsensä melko valmiiksi työelämään.
Oman pääaineensa Niina kertoo valinneensa heti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan.
– Oikeastaan laskentatoimi kiinnosti eniten jo pääsykoekirjoissa ja tuntui omien suunnitelmieni kannalta hyödyllisemmältä valinnalta. Laskentatoimi antaa vahvan pohjan moniin haasteellisiin tehtäviin. Sivuaineina olen lukenut yritysjuridiikkaa, tietojärjestelmätieteitä, markkinointia ja viestintää, Niina luettelee.
Opinnoissaan Niina on edennyt keskimääräistä nopeammin. Kolmantena vuonna osallistuminen ylioppilaskunnan toimintaan hidasti vauhtia jonkin verran, mutta nyt opintoviikkoja on kertynyt jälleen rivakkaan tahtiin.
Opiskelijavaihto opetti tiimityöhön
Tuleva kauppatieteiden maisteri on ehtinyt saada tuntumaa myös kansainvälisyyteen.
– Olin viime kesänä kolme kuukautta opiskelijavaihdossa kalifornialaisessa Berkeleyn yliopistossa, jossa opiskelin muun muassa viestintää ja kansainvälistä taloutta. Opetuskulttuuri poikkesi melko paljon suomalaisesta opetuksesta, joka rakentuu pitkälti luentojen ja kirjatenttien varaan. Yhdysvalloissa tiimityöskentely ja erilaisten ryhmätöiden tekeminen on huomattavasti yleisempää, ja tentteihinkin luettiin yleensä yhdessä, Niina kertoo.
Niinan mielestä opiskelijavaihdon parasta antia olivat esiintymisvarmuuden lisääntyminen ja ennen kaikkea ryhmätyötaitojen hioutuminen.
– Turun kauppakorkeakoulu tarjoaa hyvät mahdollisuudet kansainvälistymiseen erilaisten vaihto-ohjelmien kautta. Niitä opiskelijoiden kannattaa ehdottomasti hyödyntää, Niina kehottaa.
Vaatimustaso korkea
Saamansa opetuksen laatuun Niina Ahokas on tyytyväinen.
– Eri oppiaineiden arvosteluperusteissa on jonkin verran eroja, mutta ainakaan laskentatoimesta ei olemattomin tiedoin valmistuta. Arvostelu on meillä ankaraa, joten tenteistä on välillä vaikea päästä läpi. Joitakin kursseja olen itsekin joutunut käymään uusiksi, Niina tunnustaa.
Kovaa vaatimustasoa Niina pitää ehdottomasti hyvänä asiana, sillä liian löyhät arvosteluperusteet ovat hänen mielestään karhunpalvelus opiskelijalle itselleen.
– Työelämässä tarvitaan todellista osaamista. Ei kannata kouluttaa niin sanottuja osaajia, jotka tosiasiassa eivät osaakaan mitään. Se koituu viime kädessä kaikkien tappioksi.
Niina kiittelee myös oppiaineensa suhtautumista graduntekijöihin. Ohjaajat ovat vaativia, mutta antavat tarvittaessa kaiken mahdollisen tuen, joten ylivoimaista graduahdistusta ei pääse syntymään.
– Olen oppinut itsekin vaatimaan itseltäni paljon. Edistymisen kannalta on tärkeää, että ohjaajien kanssa voi käydä juttelemassa aina, kun siltä tuntuu.
– Jos joitakin parannusehdotuksia miettii, niin ainakin lisää yleisiä tenttipäiviä tarvittaisiin. Tämä nopeuttaisi monen valmistumista, Niina uskoo.
Tulevan työuransa Niina haluaisi aloittaa tilintarkastajana, mutta yrittäjävanhempien tyttärelle ei yrittäjyyskään ole tulevaisuudessa mahdoton ajatus.
Teksti: Leena Hulsi • Kuvat: Esko Keski-Oja

•Turun kauppakorkeakoulusta valmistuu vuosittain runsaat 200 kauppatieteiden maisteria.
•Opiskelijat valmistuvat keskimäärin 5,5 vuodessa.
•Suosituin pääainevaihtoehto on laskentatoimi. Johtaminen, kansainvälinen liiketoiminta ja markkinointi ovat seuraavaksi suosituimmat.
•Vuonna 2007 Turun kauppakorkeakouluun valitaan 290 uutta opiskelijaa (Turkuun 240 ja Poriin 50)
•Turun kauppakorkeakoulussa on 12
pääainevaihtoehtoa:
- Kansainvälinen liiketoiminta
- Laskentatoimi
- Logistiikka
- Markkinointi
- Tietojärjestelmätiede
- Yritysjuridiikka
- Johtaminen ja organisointi
- Kansantaloustiede
- Talousmaantiede
- Taloustieteiden kvantitatiiviset menetelmät
- Taloussosiologia
- Yrittäjyys