Uskallusta irtiottoihin
 |
|
Piia Alvesalo |
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on seurannut tiiviisti yliopistouudistusta ja ollut aktiivisesti mukana Aalto-yliopiston valmistelussa. EK:n Turun-toimiston aluepäällikkö Piia Alvesalo on tyytyväinen siitä, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus on nostettu yliopistouudistuksessa isoon rooliin.
– On tärkeää, että yliopistojen osaaminen tulee entistä vahvemmin koko yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyödynnettäväksi.
Alvesalon mukaan on hyvä, että Turun yliopisto on uudessa strategiassaan rohkeasti valikoinut painopistealueitansa. Sen sijaan Turussa valittu organisaatiorakenne – nykyisen tiedekuntajaon säilyttäminen kauppakorkeakoululla lisättynä – saa haastateltavalta hieman sapiskaa.
– Maailma muuttuu, ja yliopistolaitoksenkin tulisi muuttua. Maailma ei jäsenny tiedekuntajaon mukaan. Toivon, että uudistus ei jää tähän.
Alvesalo muistuttaa, että yliopistojen pitäisi jo roolinsa puolesta katsoa tulevaisuuteen, haastaa ja kyseenalaistaa vallitseva tila.
– Tämän pitäisi näkyä myös ylipistojen omassa toiminnassa. Mutta se vaatii aikamoista rohkeutta ja johtamisotetta, työyhteisöt kun koostuvat henkilöistä ja henkilöiden asenteista.
Alvesalo uskoo, että kauppakorkeakoulun ja yliopiston yhteenliittymällä on paljon annettavaa ympäröivälle yhteiskunnalle.
– Olen kuullut yritysmaailmasta paljon positiivista palautetta esimerkiksi kauppakorkeakoulun tarjoamasta johtamiskoulutuksesta. Nyt olisi varmasti oiva paikka laajentaa tarjontaa, koota paketteja, joihin sisältyisi myös psykologiaa, sosiologiaa ja kasvatustiedettä. Toivottavasti yliopisto koordinoi toimintaansa niin, että se voi tarjota tällaisia paketteja.
Suomi on pieni maa, ja tuloksia saadaan aikaan vain yhteistyöllä. Niinpä Alvesalo kehottaa yliopistomaailmaa etsimään rohkeasti ja ennakkoluulottomasti parhaita yhteistyökumppaneita
– Toivon esimerkiksi, että uuden Turun yliopiston edustajat tekevät ekskursion Aalto-yliopistoon ja toisin päin. Tekniikan tai muotoilun osaamista vaativissa hankkeissa Aalto-yliopisto olisi Turun yliopistolle varmasti hyvä kumppani, Piia Alvesalo sanoo.
Teksti ja kuva: Jussi Matikainen